Sää Vierumäki

PilvistäPilvistä (-8oF • -22oC)
Kosteus: 84 %
Tuuli: I nopeudella 3 m/s

Arvon mekin ansaitsemme PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
26.03.2009 17:13


Urheiluseurojen vapaaehtoistyölle riittää kysyntää

Seurojen vapaaehtoistyö on urheilumme kivijalka, joka on pitänyt suomalaisen urheiluelämän pyörät pyörimässä.

 

- Mikä parasta, uusia innokkaita olisi tulossa mukaan toimintaan, sanoo kansalaisvaikuttamista ja seuratoimintaa pitkään läheltä seurannut Markku Pullinen.

Markku Pullinen on ollut mukana kehittämässä ja visioimassa suomalaista vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa muun muassa Pesäpalloliiton Kotiseura-hankkeen puitteissa.

Elämisen tahti on kiihtynyt ja ihmisten elämäntapa on yksilöllisempää kuin ennen. Se näkyy myös urheiluseurojen vapaaehtoistyöhön tulevien motiiveissa.

- Nuoret eivät halua sitoutua kymmeniksi vuosiksi seurojen toimintaan tai istua niiden hallituksissa. Esimerkiksi äidit ovat kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä varmistaakseen, että heidän lastensa kasvu seuroissa turvallista.

Perinteisiä syitä urheiluseurojen vapaaehtoistoimintaan ovat yhteisöllisyyden ja sen mukanaan tuoman turvallisuuden kaipuu ja oman urheilu-uran loppumisen mukanaan tuoman tyhjiön täyttäminen.

Yli puoli miljoonaa suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikunnan ja urheilun hyväksi.

Putkimallista verkostoihin

Markku Pullinen opiskeli vuosina 1969-70 liikunnanohjaajaksi Vierumäellä ja on sittemmin tehnyt pitkän päivätyön pesäpallon parissa: aluksi Jyväskylän Kirin toiminnanjohtajana ja myöhemmin Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana vuosina 1974-2006. Hänellä on vahva näkemys siitä kuinka seurojen johtamiskulttuuria tulisi kehittää.

- Liiketaloudellinen yritysjohtamisen malli saisi väistyä. Yleensä seurojen tärkeimpiä henkilöitä ovat puheenjohtajat. Heidän joukossaan on vielä "kenraaleja" ja "majureja", jotka johtavat komentamalla. Se ei ole koskaan motivoinut.

Tämä putkimalli pitäisi purkaa koko johtamiskulttuurista, sillä tulevaisuuden menestyvät organisaatiot ovat malliltaan matalampia verkostomaisia ja horisontaalisia.

Vaikka yrityselämä voisi Pullisen mukaan ottaa oppia vapaaehtoistyön johtamismalleista, riittää petrattavaa myös sillä puolella.

- Seuratoiminnan mallia ei ole tutkittu aikoihin, sillä siihen liittyvät kysymykset ovat vuodelta 2009 ja vastaukset vuodelta 1960, Pullinen lataa.

Opetusministeriö myöntää tänä vuonna veikkausvoittovaroin rahoitettua seuratyön tukea, jolla on mahdollista palkata muun muassa päätoimisia työntekijöitä. Pullisen mielestä uusien työntekijöiden palkkaamisen yhteydessä olisi tärkeää, että koko seuran tulevaisuudelle luotaisiin strategia, jonka takana olisi sekä puheenjohtaja ja hallitus. Uudet henkilöstöresurssit pitäisi olla tätä kartoitusta vastaava.

Haaste yritysmaailmasta

Työviihtyvyys on Suomessa tutkimusten kohteena ja se luo Pullisen mukaan niin haasteita kuin mahdollisuuksiakin vapaaehtoistyön johtamiselle.

- Monissa yrityksissä ihmetellään, mikä saa ihmiset käyttämään vapaa-aikaansa ilmaiseen seuratyöhön. Johtajilla riittää muutenkin haastetta saada ihmiset viihtymään työpaikoillaan.

- Avainasemassa vapaaehtoistyön onnistumisessa ovat vuorovaikutustaidot. Niitä lapset ja nuoret oppivat toiminnassa mukana olleessaan leikinomaisesti.

Urheilun avulla omaksutaan siis kansalaistaitoja, joilla autetaan, tuetaan ja huomioidaan kavereita. Juuri sitä tarvitaan juuri nyt myös työelämässä.

Tukea ja koulutusta seuratoiminnan uuden johtamiskulttuurin luomiseen annetaan myös Vierumäellä seuratoimijoille tarkoitetuilla johtamisen erikoisammattitutkinnon koulutuksessa.

Miten käy huippu-urheilun?

Urheilun vapaaehtoistoiminnan arvot törmäävät yhä useammin ammattimaistuvien seurojen kovempiin periaatteisiin. Samalla, kun seurojen edustusurheilijoille ja - joukkueille maksetaan suurempia palkkoja ja palkkioita, juniorien ja urheilun harrastustoiminnan rahoitus kaivetaan lasten ja nuorten vanhempien pussista ja vapaaehtoistyön avulla.

- Huippu-urheilulla ja vapaaehtoisuuteen perustuvalla urheilulla pitää ehdottomasti olla samat arvot ja sitä kautta samat päämäärät, Pullinen lataa.

- Seuran värejä voi samaan aikaan tunnustaa huippu-urheilu ja vapaaehtoisuuteen perustuva kasvatustyö. Tämä on asia, joka pitäisi seuraavaksi huomata ja olen tyytyväisyydellä pannut merkille, että Vierumäellä on kiinnitetty huomiota juuri sen suuntaiseen toimintaan.

Vierumäellä annetaan tukea ja koulutusta myös seuratoiminnan johtamiskulttuurin luomiseen seuratoimijoille tarkoitetuilla johtamisen erikoisammattitutkinnon koulutuksessa.

Viimeksi päivitetty 26.03.2009 23:11