Jalkapallojuniorien harjoittamisessa on tärkeää, että valmentaja tietää mitä osaa ja pystyy siirtämään tätä osaamistaan lapsille ja nuorille ymmärrettävällä tavalla. Se on eräs ydinajatuksistaan FinnFutis by Vierumäki - konseptissa, josta seurat saavat eväitä lasten ja nuorten jalkapallo-osaamisen kehittämiseen.
katso VIDEO klikkaamalla kuvaa.
Suomen Urheiluopiston valmennuskeskuksen koulutus on suunnattu alle 12-vuotiaiden jalkapalloilijoiden valmentajille ja joukkueille. Tuossa iässä on nuori oppii herkimmin esimerkiksi jalkapallossa tarvittavia lajitaitoja.
Lisätietoja FinnFutis by Vierumäki - konseptista osoitteessa http://www.valmentajainstituutti.fi
- Kyllä niitä voi kehittää myöhemminkin, mutta se teettää paljon enemmän työtä, valmennuskeskuksen johtaja Kyösti Hämäläinen sanoi alustuksessaan Nuorten jalkapallovalmentajien päivillä maaliskuussa Vierumäellä.
Samoilla linjoilla oli myös päivillä mukana ollut jalkapallon miesten A-maajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter.
- Juniorien valmentamisessa on myös tärkeää, että he saavat itselleen sopivia haasteita harjoituksissaan.
Päävalmentaja korosti sitä, että nuoret kehittyvät eri tahdissa. Toiset ovat henkisesti kypsempiä jo nuorina ja silloin heille pitää tarjota riittävän motivoivia harjoituksia. Se kehittää pelaajia oikealla tavalla.
Henkisesti vahvat juniorit
Stuart Baxter on pelannut ja valmentanut yli kymmenessä maassa neljässä maanosassa. Hän on tutustunut juniorivalmennukseen eri kulttuureissa ja näkee suomalaispojissa tiettyjä vahvuuksia.
- Heillä on asennetta ja turvallisen ympäristön mukanaan tuomaa henkistä vahvuutta.
Henkisten ominaisuuksien merkitys vilahteli englantilaisvalmentajan puheissa tuon tuosta. Hänen mielestään junioreiden valmennuksessa pitää yhtä aikaa ottaa huomioon niin fyysinen, psyykkinen, taktinen, tekninen kuin sosiaalinenkin puoli.
- Suomalaisjunioreilla on asennetta. Ja jos jalkapalloilijalla ei ole henkisiä kykyjä hänestä ei tule koskaan huippupelaajaa!
Esimerkkinä henkisesti vahvoista pelaajista hän mainitsi muun muassa Lucas Radeben, joka pelasi Etelä-Afrikan maajoukkueessa sekä Leeds Unitedissa, potkutekniikkaansa luottavan David Beckhamin sekä Suomen maajoukkueen ja Liverpoolin topparin Sami Hyypiän.
Baxter tietää myös mitkä ovat osa-alueita, joiden kehittämiseen kannattaisi varsinkin suomalaispoikien kiinnittää huomiota.
- Periaatteessa juniori-iässä puutteet ovat samanlaisia kaikkialla, mutta suomalaisnuorten pitäisi harjoitella pallon käsittelyä, pelinlukua ja oppia liikkumaan oikein erityisesti rangaistusalueen tietämillä sekä pelin avaamista.
Sinivalkoisten luotsi toivoisi, että nuoret opetettaisiin pelaamaan ja harjoittelemaan ilman pelkoa tappiosta, mikä edesauttaa pelaajien luovuuden kehittymistä. Vasta vanhemmat juniorit perehdytettäisiin taktiikan saloihin.
Käytännön esimerkkejä
Nuorten valmentajapäivillä oli osallistujina reilut 80 juniorivalmentajaa ympäri Suomen. He kuulivat alustuksia valmennuksesta sekä pääsivät tutustumaan lähemmin Pietarin Zenitin junioriakatemian toimintaan ja näkemään käytännössä heidän junioriensa osaamista.
Venäläisjoukkueen lisäksi Vierumäen keinonurmella nähtiin HJK:n, Hongan sekä Palloliiton Itä-Suomen piirin juniorijoukkueita.
Päivien osallistujat näkivät myös Suomen A-maajoukkueen päävalmentajan vetämän malliharjoituksen Hongan C94:n junioreille.
Baxter paljastui taitojalkapallon ystäväksi, sillä hän kertoi pitävänsä ystävänsä Arsene Wengerin tyylistä valmentaa lontoolaista Valioliigajoukkue Arsenalia. Silti hänen sydämessään on paikka myös synnyinkaupunkinsa Birminghamin ylpeydelle.
- Isäni oli aikoinaan valmentajana Aston Villassa, joten minulla on monia hyviä muistoja joukkueen kotikentältä Villa Parkilta.
Baxter tuli Suomeen miesten A-maajoukkueen valmentajaksi, mutta samalla hän tuli omien sanojensa mukaan kehittämään maamme jalkapalloilua eteenpäin ja sitä työtä hän oli tekemässä myös Suoman Jalkapallovalmentajien ja Suomen Urheiluopiston järjestämillä valmentajapäivillä.
Lisätietoja FinnFutis by Vierumäki - konseptista osoitteessa http://www.valmentajainstituutti.fi |