Jääkiekko-osaaminen keskittyy Vierumäelle PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
26.10.2009 00:00

Kansainvälinen Jääkiekon Kehityskeskus Vierumäellä on lajin ykkösosaamiskeskus Suomessa. Se tuottaa valmennus- ja koulutusmateriaalia, joka on tarjolla myös pelaajille.

- On kyse ihmisen oppimiskäsityksestä ja siitä kuinka ihmiset oppivat varsinkin jääharjoitusten ulkopuolella, tästä syystä on tärkeää, ettemme rajaa materiaalia vain valmentajien ja ohjaajien käyttöön, vuoden 2008 alusta keskusta vetänyt Mika Saarinen sanoo.

Mika Saarinen vetää yksikköä, joka tekee kansainvälisesti ainutlaatuista kehitys- ja tutkimustyötä jääkiekon hyväksi.Vierumäki Areenaan keväällä muuttaneessa yksikössä on pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena valmistumassa Hockey Centre -verkkoportaali, joka tarjoaa lajiharjoitusmallien jakelukanavan valmentajille ja pelaajille. Internet on toki täynnä ilmaista jääkiekkoaiheista liikkuvaa kuvaa, mutta Hockey Centre tarjoaa kokonaisuuden, josta sopivia harjoitteita voi etsiä palvelun omalla hakukoneella.

- Palvelu tarjoaa laadukkaasti toteutettua tekstien ja grafiikan tukemaa videomateriaalia, jonka sisältö on kontrolloitua siinä mielessä, että lajin ja harjoittelun kannalta oleellinen on erotettu epäoleellisesta, Saarinen linjaa.

- Verkkoalusta julkaisukanavana tarjoaa perinteisiin medioihin verrattuna sen edun, että materiaalin virheet ja puutteet on helposti korjattavissa.

Suomalaisen jääkiekkoilun asialla

Jääkiekkoilun tulevaisuudesta on maassamme kannettu huolta lajin parissa. Jääkiekon Kehityskeskuksen toiminta tukee osaltaan Suomen Jääkiekkoliiton toimenpiteitä lajin kehittämiseksi.

Materiaalituotannon lisäksi se on kehittänyt valmennus- ja koulutusmateriaalin jakelukanavan, on mukana kouluttajakoulutuksen toteuttamisessa ja kehittämisessä sekä tarjoaa ja jalostaa urheilijoiden tukitoimia ja -palveluja.

Vuosittain järjestettävistä koulutustapahtumista merkittävimpiä on Suomen Jääkiekkoliiton ja Suomen jääkiekkovalmentajat ry:n kanssa yhteistyössä järjestettävä seminaari, joka kokosi viime vuonna noin 150 lajin osaajaa.Keväällä Vierumäki Areenassa järjestettiin Suomen jääkiekkoilun tulevaisuusseminaari, jonka järjestelyissä myös Kansainvälinen Jääkiekon Kehityskeskus oli mukana.

- Tapahtuma tarjoaa sisältöä jatkokoulutustyhjiölle, mutta on ennen kaikkea foorumi, jossa jääkiekon parissa työskentelevät pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan lajista ja sen kehittämisestä, Saarinen kuvaa.

Hän vastaa nykyään Vierumäellä jääkiekon osalta valmentajien ammattitutkinnosta ja huippuvalmentajatutkinnosta. 

Kansainvälinen vaikuttaja

Suomen Urheiluopisto ja Suomen Jääkiekkoliitto perustivat Kansainvälisen Jääkiekon kehityskeskuksen osittain EU:n ja Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoittamana vuonna 2003. Yhteistyö Kansainvälisen Jääkiekkoliiton kanssa on tuonut aivan uusia ulottuvuuksia lajin globaalille kehitystyölle.

IIHF järjestää Vierumäellä kansainvälisen jääkiekon kehitysleirin yhteistyössä Kansainvälisen Jääkiekon Kehityskeskuksen ja Suomen Urheiluopiston kanssa. Viime kesänä tapahtuma kokosi 50 liiton 68 jäsenmaasta Vierumäelle hankkimaan oppia lajista ja sen valmentamisesta.

- Yksikkömme on kansainvälisesti ainutlaatuinen jääkiekkoilun kannalta, eikä vastaavia löydy juuri muidenkaan lajien joukosta maailmalta, Saarinen sanoo.

Hän johtaa yksikköä, Tuomo Kärki toimii koulutuspäällikkönä ja Robert Andersen vastaa liikkuvan kuvan tuottamisesta, editoinnista ja jälkikäsittelystä. Miehillä riittää tekemistä nykyisten projektiensa parissa ja Saarinen harmitteleekin resurssipulaa.

Hockey Centre on portaali, joka tarjoaa laadukkaasti toteutetun jääkiekon harjoitepankin valmentajille ja ohjaajille.- Haluaisimme panostaa esimerkiksi tutkimustyöhön enemmänkin, mutta voimavaroja on priorisoitava. Yksikkömme on toiminut esimerkiksi asiantuntijaroolissa älymailaprojektissa, jonka tavoitteena on kehittää monipuolisesti lajitekniikkaa.

Lisäresurssin tekemiseen on tuonut Jesse Welling, joka vastaa vuoden työharjoittelussaan muun muassa jääurheilun tuotekehityksestä ja koordinoi harjoitusleirien jääaikojen jakamista jäähallien osalta Vierumäellä.

- Kehityskeskuksen merkitys kasvaa, kun maamme jääkiekon osaaminen keskittyy tänne Vierumäelle. Olemme mukana lajin suomalaisessa ja kansainvälisessä kehitystyössä. Annamme oman panoksemme sille, että myös tulevaisuudessa suomalainen jääkiekkoilu menestyisi, Saarinen lupaa.

Viimeksi päivitetty 06.11.2009 15:15