Kesäyön viihdekeidas PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
12.06.2009 10:40

Vierumäki Gardenissa viihdytään tänäkin suvena 

Vierumäki Gardenin juhlateltta on avannut jälleen kesäkautensa 2009.
Vilpoisa kesäkeidas sijaitsee rinteessä Valkjärven tuntumassa ja sen terassilta avautuu kesäisen vehreä järvimaisema.
Gardenissa voi järjestää illanviettoja ja tapahtumia, joiden onnistumisen takaavat suussa sulavat kesäherkut ja illan tahdittavat esiintyjät. Avara tanssilattia tempaa mukaansa esimerkiksi juhannuksena Groove Presidentin Vallu Lukka live -shown merkeissä.
Katso video klikkaamalla kuvaa.
Groove President esiintyy Vierumäen kesässä Vallu Lukka live -shown merkeissä.
- Esitys on saanut nimensä ystäväni Mikko Leppilammen live -showsta, jota hän on esittänyt aiemmin tänä vuonna, Groove President -yhtyeen laulusolisti Vallu Lukka kertoo yhtyeen kesäohjelmistosta.
Vallu Lukka on vierumäkeläisille tuttu ja takuuvarma viihdyttäjä, joka nähdään useimmin kolmimiehisessä kokoonpanossa, jossa soittavat pianisti-basisti Dan Antone ja rumpali Axu Ahlroos. Solisti-kitaristi Lukka lupaa kesän 2009 ohjelmistossa musiikillista ilotulitusta.
Groove President esiintyy Vierumäen kesässä Vallu Lukka live -shown merkeissä.Kokouksia ja juhlahetkiä

Vierumäki Garden sopii myös kokousten ja kongressien juhlahetkiin tai promootioihin. Tilat muuntuvat tarvittaessa 100 hengen tapahtumista aina tuhannen hengen illanviettoihin.
Tapahtumat räätälöidään viimeistä yksityiskohtaa myöten. Onnistunut tapahtuma muodostuu hyvin suunnitellusta ohjelmasta, herkullisista tarjoiluista, tilan somistelusta ja kaiken kruunaa joustava ja mutkaton henkilökunta.
Vierumäki Garden sijaitsee ainutlaatuisella paikalla ja illan päätteeksi on aina tarjolla rentouttava kävelyretki luonnon helmassa.

Groove President
Vallu Lukka live
Vierumäellä kesä 2009

Juhannusaatto 19.6. klo 21 alkaen Vierumäki Garden
25.6 klo klo 21 Country Club
2.7 klo klo 21 Country Club
9.7 klo 21 Vierumäki Garden
16.7 klo 21 Vierumäki Gardenissa
23.7 klo 21 Vierumäki Gardenissa

KAIKKIN TILAISUUKSIIN VAPAA PÄÄSY!

Viimeksi päivitetty 24.06.2010 09:44