|
Tuttuja säveliä svengaavalla sovituksella |
|
|
|
|
Kirjoittanut Esko Hatunen
|
|
03.03.2010 12:50 |
|
Suositut Viihdetorstait jatkuvat Vierumäki Country Clubilla huhtikuussa pianisti Dan Antonen säestyksellä. Luvassa on tuttuja hittejä -50-, 60- ja 70-luvuilta, jazzstandardeja ja jopa iskelmääkin, mutta uudella tavalla sovitettuna.
- Swing ja jazz ovat teemoina, joten franksinatroista, elviksistä ja tomjoneseista tehdään hieman jazzahtavampia versioita, Dan Antone luonnehtii ohjelmaa, jossa hän säestää pianollaan vaihtuvia solisteja.
Dan Antone on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Viihdetorstain tämän kertaisen teeman mukaisen aikakauden musiikin keskellä, joten luvassa on säveliä suoraan sydämestä.
- Isäni on ulkomaalainen ja hän laulaa yhdeksällä eri kielellä. Aloitin aktiivisen musiikkiurani keikkailemalla hänen kanssaan hyvin varhain, jo 10-vuotiaana. Lastenlaulujen sijasta tuli opeteltua kaikki 40-, 50- ja 60-lukujen hitit - paljon espanjalaisia, italialaisia ja kreikkalaisia kansanlauluja sekä iskelmähittejä.
Antone on musiikin suhteen avoin - hänellä ei ole mitään erityistä lempikappaletta tai musiikkityyliä, mitä kuvaa hänen luonnehdintansa hyvästä kappaleesta.
- Hyvä biisi on aina hyvä biisi, vaikka se olisi oman aikakautensa pikahittikin. Se voi olla klassinen, argentiinalainen tango tai vaikka nykyajan hevibiisi.
Kysyttäessä artisti nostaa Frank Sinatran My Wayn esimerkiksi hyvästä kappaleesta .
- Se saa yleisön joukossa aina jonkun silmäkulman kostumaan.
Huhtikuun Viihdetorstaihin kannatta siis varata nenäliinoja mukaan! Viihdetorstait Vierumäki Country Clubilla 3.,10.,17.,24. ja 31. huhtikuuta.
|
|
Viimeksi päivitetty 29.03.2010 15:46 |