Liikunnan iloa myös erityisryhmille PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
18.02.2010 16:33

 

Erityisliikunnanohjaus antta iloa osallistujien lisäksi ohjaajillekin. (Kuva: Hannes Paananen / Vierumäen Mediapaja)HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmassa on mahdollisuus suuntautua soveltavaan liikuntaan eurooppalaisten opettajien johdolla. Käynnissä on ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä kolmen kuukauden mittainen koulutuskokonaisuus.

Nastolan Hakamaan asiakkaat pääsivät nauttimaan koulutuksen käytännön erityisliikuntaharjoituksista Vierumäki Areenan peilisalissa. Apulaisprofessori Maria Dinold Wienin yliopistosta veti opiskelijoiden avustuksella inklusiivisen eli yksilöllisesti tuetun tanssitunnin Hakamaalta tulleille vieraille.

Viimeksi päivitetty 18.02.2010 17:50
Lue lisää...
 
Kansainvälistä liikunnanohjaajakoulutusta PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
19.01.2010 12:46

Jääkiekkomaalivahti Tommi Niemelän elämässä tapahtui dramaattinen käänne syksyllä 2007. Hän pelasi ensimmäistä kauttaan Saksan Oberliigan Passaussa. Vain viidentoista minuutin pelin jälkeen hän loukkasi selkänsä niin pahasti, että koko ura päättyi siihen.

- Se oli kova paikka silloin, mutta olen päässyt siitä yli.

Tommi Niemelä opiskelee unelmapaikassaan Vierumäellä kansainvälisessä liikunnanohjaajakoulutuksessa. (Kuva: Hannes Paananen / Mediapaja)Sitä on edesauttanut opiskelu HAAGA-HELIAn Vierumäen yksikön DP-koulutusohjelmassa, Degree Programme in Sports and Leisure Management, jonka Niemelä aloitti syksyllä 2008. Englanninkielinen koulutus antaa opiskelijoille monipuoliset valmiudet toimia erilaisissa tehtävissä urheilun ja vapaa-ajan saralla. Niemelä opiskelee ryhmässä, joka erikoistuu valmentamiseen.

Viimeksi päivitetty 29.01.2010 15:33
Lue lisää...
 
Uusi suunta elämälle PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
01.01.2010 00:00

Paperimiehestä hierojaksi

Juha Pikkarainen on saanut Suomen Urheiluopistossa valmiudet aloittaa hierojayrittäjänä.Kajaanilainen Juha Pikkarainen on yksi paperiteollisuuden rakennemuutoksen myllerryksen kurimukseen joutuneista suomalaisista. Hän sai lopullisen tiedon töiden loppumisesta istuessaan Vierumäellä hierojan ammattitutkinnon pääsykokeissa. Jouluna 2009 ennakkoluuloton mies saa hierojan paperit käteensä ja pääsee aloittamaan työt itsenäisenä yrittäjänä.

Lastensa urheiluharrastuksissa huoltajana mukana olleelle ja kuntourheilua koko elämänsä harrastaneelle Pikkaraiselle Vierumäki on ollut mieluisa opiskelupaikka. 

- Vierumäellä on aina ollut hyvä imago ja opiskelut alkoivat juuri minulle sopivaan ajankohtaan vuoden 2009 alussa.
Viimeksi päivitetty 12.01.2010 08:49
Lue lisää...
 
Lähes sata liikunta-alan ammattilaista valmistui Vierumäeltä PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
18.12.2009 15:42

 

Lukukauden päätösjuhlatilaisuudessa 18. joulukuuta Suomen Urheiluopistolla jaettiin tutkintotodistuksia HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Suomen Urheiluopiston eri tutkintojen opiskelijoille.

img_2473Samalla Vierumäellä siirryttiin maisteriaikaan, kun ensimmäiset neljä liikunnan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta opiskelijaa valmistuivat liikunta-alan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmasta.

Alun perin koulutus on mitoitettu noin kahden vuoden mittaiseksi, mutta nopeimmat saivat puristettua tutkinnon noin puolessatoista vuodessa.

Viimeksi päivitetty 18.12.2009 16:13
Lue lisää...
 
Valmentajakoulutuksen opiskelua yli lajirajojen PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
30.09.2009 14:30

Verkostoitumisesta voimaa 

Marita Kokkonen elää ja hengittää judosta. Hän tutustui lajiin vuonna 1976 ja se vei hänet saman tien mennessään. Nyt hän on Suomen Judoliiton koulutus- ja nuorisopäällikkö ja jatkaa intohimoisesti lajin parissa suorittaen valmentajakouluttaja koulutuksen erikoistumisopintoja.

Marita Kokkonen pitää verkostoitumista asiasisällön lisäksi valmentajakoulutuksen erikoistumisopintojen parhaana antina.Marita Kokkonen on myönteisessä mielessä suulas helsinkiläistynyt eteläsavolainen ja hänen sanansa suorastaan pulppuavat, kun puhe siirtyy tatameille. Sieltä hän on löytänyt hyviä ystäviä ja jopa miehensäkin.

 

Viimeksi päivitetty 01.10.2009 08:48
Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 2 / 4