|
Kirjoittanut Esko Hatunen
|
|
06.05.2009 00:00 |
Mikko Hakkarainen voitti pöytätenniksen Vierumäki Openin
Suomen Urheiluopiston liikunnanohjauksen perustutkinnon (LPT) monimuotokoulutuksessa ensimmäistä vuotta opiskeleva Mikko Hakkarainen voitti 5. toukokuuta pelatun pöytätenniksen Vierumäki Openin.

- Olin vähän yllättynyt voitostani, sillä tulin turnaukseen poisjääntien takia jälki-ilmoittautuneena, Hakkarainen kertoi mestaruudestaan.
Mies sai aiemmin keväällä maistaa voittohuumaa leipälajissaan jääkiekossa, jossa hän saavutti Suomen mestaruuden jyväskyläläisen JYPin paidassa. Mailapeleistä pitävä jääkiekkoilija on pelannut pöytätennistä nuorempana, mutta on pitänyt tuntumaa hieman yllä myös JYPin mestaruuskaudella.

- Pelasimme talven aikana kotihallimme pukukopissa viisi pienimuotoista turnausta, vaatimaton mestari muisteli.
Turnaus järjestettiin ensimmäistä kertaa tai ainakaan pitkään aikaan lajissa ei ole avoimesta mestaruudesta Vierumäellä kilpailtu. Tapahtuma oli samalla LPT-monimuoto 08-10 talvilajien urheilijoiden mailapelikurssiin liittyvä oppimistehtävä. Turnauksen rehtorina oli Niko Vähämaa ja vararehtorina Iivo Hokkanen, joille turnauksen järjestämisen päävastuu oli samalla näyttökoe.
|
|
Viimeksi päivitetty 13.05.2009 09:36 |