|
Urheilukentiltä urheilumediaan |
|
|
|
|
Kirjoittanut Esko Hatunen
|
|
01.07.2010 12:15 |
Mikko Korhonen päätti menestyksekkään pesäpalloilijauransa Sotkamon Jymyn kapteenina Suomen mestaruuteen kaudella 2008. Urheilua hän ei kuitenkaan jättänyt vaan vaihtoi vain näkökulmaa. Hän suoritti urheilujournalismin erikoistumisopintonsa Vierumäellä ja sai paperit keväällä 2010.
Tässä hänen oma kertomuksensa kuinka opinnot sujuivat.
Kun kesällä 2008 sain käteeni kasvatustieteen maisterin paperit neljän vuoden väännön jälkeen niin ajattelin, että nyt saa opiskelut olla. Aikaa tuosta henkisestä päätöksestä kului viikko tai pari, kunnes näin televisiossa mainoksen Vierumäellä järjestettävistä urheilujournalismin opinnoista. Ajattelin heti, että tuo on minun juttuni. Olinhan ollut kliseisesti pienestä pitäen kiinnostunut urheilusta, ja lisäksi olin saanut kosketusta mediasta toimiessani mm. maakuntalehden urheilutoimituksen avustajana. Ajattelin, että nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus saada arvokasta oppia ammatista, joka minua ihan oikeasti kiinnostaa.
Vaikka perheen, työn ja oman kilpaurheilun tuomat haasteet ajankäytöllisesti sekä pitkä välimatka Kajaanin ja Vierumäen välillä toivatkin haasteita opiskeluun, niin jälkikäteen sanottuna kahden vuoden urheilujournalismi-opinnot antoivat rehellisesti sanottuna enemmän kuin osasin odottaa. Opiskelu Vierumäellä antoi kokonaisvaltaisesti valmiudet toimia eri medioissa, kuten nykyajan urheilutoimittajilta vaaditaan. Ylivoimaisesti paras oppi oli kuitenkin se, että oma medianlukutaito kehittyi suoraan sanoen huimasti noiden kahden vuoden aikana. Urheiluun ja mediaan liittyviä asioita osaa nykyään katsoa useasta näkökulmasta. Lisäksi on ollut mielenkiintoista huomata, että lehteä lukiessa tai kuvia ja tv-ohjelmia katsellessa huomio kiinnittyy aivan eri asioihin kuin ennen opiskeluja.
Luokanopettajan työt jäivät urheilujournalismi-opintojen aikana. Nykyään toimin sisällöntuottajana sekä freelancer-toimittajana, ja pystyn työssäni päivittäin käyttämään Vierumäellä saatuja oppeja.
Terveisin Mikko Korhonen, UJO-opiskelija vuosimallia 2008-2010. |
|
Viimeksi päivitetty 17.08.2010 12:54 |