|
Kansainvälistä liikunnanohjaajakoulutusta |
|
|
|
|
Kirjoittanut Esko Hatunen
|
|
19.01.2010 12:46 |
|
Jääkiekkomaalivahti Tommi Niemelän elämässä tapahtui dramaattinen käänne syksyllä 2007. Hän pelasi ensimmäistä kauttaan Saksan Oberliigan Passaussa. Vain viidentoista minuutin pelin jälkeen hän loukkasi selkänsä niin pahasti, että koko ura päättyi siihen.
- Se oli kova paikka silloin, mutta olen päässyt siitä yli.
Sitä on edesauttanut opiskelu HAAGA-HELIAn Vierumäen yksikön DP-koulutusohjelmassa, Degree Programme in Sports and Leisure Management, jonka Niemelä aloitti syksyllä 2008. Englanninkielinen koulutus antaa opiskelijoille monipuoliset valmiudet toimia erilaisissa tehtävissä urheilun ja vapaa-ajan saralla. Niemelä opiskelee ryhmässä, joka erikoistuu valmentamiseen.
- Opiskelu on ollut todella mielenkiintoista, ja tähän on kuulunut niin paljon muuta, mitä ei olisi osannut etukäteen kuvitellakaan.
Niemelä opiskeli Vierumäellä liikunnanohjauksen monimuotokoulutuksessa ja kiinnostui jo silloin joukkue- ja mailapelien edustajille tarkoitetusta DP-koulutuksesta.
- Minulla oli käsitys valmentamisesta oman pelaajaurani perusteella, mutta tässä koulutuksessa silmäni ovat avautuneet muun muassa siihen, kuinka ihmisistä saa parhaat puolet esiin.
Nuori valmentajanalku on päässyt itse jääkiekkoon kiinni Lahdessa Reippaan junioriorganisaatiossa. Hänen tukenaan ja mentorinaan on Vierumäellä ollut koulutusohjelmajohtaja Kari Savolainen.
- Jos haluaa kehittyä jääkiekkovalmentajana, niin Vierumäki on siihen ehdottomasti paras paikka.
Myös kansainvälinen ja monipuolinen opiskelijakollegajoukko antaa tukea.
- Oppitunneilla tulee erilaisia näkökulmia, kun mukana on myös muiden lajien edustajia. Mukana on myös yksilölajien edustajia, joiden näkemykset antavat uusia ideoita myös jääkiekon valmentamiseen.
Kansainväliseen liikunnanohjauksen koulutukseen voi hakea 11.1.-12.2.2010. Lisätietoa koulutuksesta HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun sivuilta. |
|
Viimeksi päivitetty 29.01.2010 15:33 |