Uusi suunta elämälle PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
01.01.2010 00:00

Paperimiehestä hierojaksi

Juha Pikkarainen on saanut Suomen Urheiluopistossa valmiudet aloittaa hierojayrittäjänä.Kajaanilainen Juha Pikkarainen on yksi paperiteollisuuden rakennemuutoksen myllerryksen kurimukseen joutuneista suomalaisista. Hän sai lopullisen tiedon töiden loppumisesta istuessaan Vierumäellä hierojan ammattitutkinnon pääsykokeissa. Jouluna 2009 ennakkoluuloton mies saa hierojan paperit käteensä ja pääsee aloittamaan työt itsenäisenä yrittäjänä.

Lastensa urheiluharrastuksissa huoltajana mukana olleelle ja kuntourheilua koko elämänsä harrastaneelle Pikkaraiselle Vierumäki on ollut mieluisa opiskelupaikka. 

- Vierumäellä on aina ollut hyvä imago ja opiskelut alkoivat juuri minulle sopivaan ajankohtaan vuoden 2009 alussa.
Hierojan ammatti on käsityötä, joka vaatii käytännön läheistä koulutusta. Niinpä koulutuksen 1400 tunnin kokonaistuntimäärästä lähes puolet, noin 600 tuntia, vierähtää työharjoitteluissa. Vierumäellä tuleva yrittäjä pääsi hieromaan ja näkemään läheltä myös huippu-urheilijoita sekä seuraamaan heidän harjoitteluaan.

Opiskeluihin sisältyvä työharjoittelu on tuonut varmuutta tekemiseen. Sitä Pikkarainen tarvitsee työllistäessään itsensä yrittäjänä valmistumisensa jälkeen.

- Yrittäjänä täytyy katsoa vain rohkeasti eteenpäin. Ennen sain palkan säännöllisesti kaksi kertaa kuussa, mutta nyt palkka on ansaittava joka päivä. Jos ansioita ei tule, ei voi katsoa kuin peiliin.

Kainuulainen oli opiskeluissaan omasta mielestään itselleen liiankin kriittinen. Niihin orientoitumiseen aikuisiällä on omat hankaluutensa.

- Kouluajoistani on sen verran aikaa, että opiskelemaan oppiminen oli aluksi vaikeaa, Pikkarainen muistelee.

Hän on kuitenkin hyvä esimerkki, ettei sekään ole mahdotonta, kun tietää mitä haluaa ja tekee kaikkensa sen saavuttaakseen. Juha Pikkarainen kiittää myös tuesta, jota hän sai opinnoissaan.

- Koulutuksen vetäjä Sanna Tiainen kannusti ja auttoi minua opinnoissani. Hänelle haluan osoittaa erityiset kiitokseni!

Lisätietoja www.vierumaki.fi

Haku seuraavaan koulutukseen päättyy 30.9.2010

Viimeksi päivitetty 12.01.2010 08:49