Sää Vierumäki

SelkeääSelkeää (10oF • -12oC)
Kosteus: 79 %
Tuuli: P nopeudella 4 m/s

Perustutkinnosta ammattikorkeakouluun PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Esko Hatunen   
22.09.2009 08:29
Opiskeluputkessa Vierumäellä

Jaakko Koistinen ja Suvi Multanen aikovat jatkaa opiskeluja Vierumäellä myös liikunnanohjauksen perustutkinnon jälkeenkin.Suvi Multanen ja Jaakko Koistinen aloittivat Suomen Urheiluopiston liikunnanohjauksen perustutkinnon opinnot tänä syksynä. Molempien elämässä liikunta on tärkeässä asemassa, mikä motivoi eteenpäin myös opinnoissa.

- Nautin liikunnasta ja siitä mitä se minulle antaa niin paljon, että haluan viestittää sitä muillekin, salibandyä laukaalaisessa kakkosdivisioonajoukkue Blastersissa pelaava Jaakko hehkuttaa.

Peruskoulupohjaiset opiskelijat suorittavat tutkinnon kolmessa vuodessa. Suvi ja Jaakko ovat kaksivuotisella ylioppilaspohjaisella koulutuslinjalla.

- Olen kuullut kavereiltani Vierumäestä pelkkää hyvää. Täällä on kiva ympäristö opiskeluun, hienot tilat ja hyvä ruoka, Suvi kertoo. 

- Täällä tuntee olevansa kuin perheenjäsen, kun kaikki otetaan vastaan avoimin sylin, tanssia harrastava nuori nainen lämpenee.
Koulutusputkessa Vierumäellä

Liikuntaneuvojiksi valmistuvat opiskelijat saavat valmiuksia toimia myös yrittäjänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, vaikkapa tuottamalla ja toteuttamalla liikuntapalveluja työpaikoille.

Tutkinto tarjoaa myös erinomaisen pohjan liikunta-alan ammattikorkeakoulu tai yliopinto-opintoihin.
Luonnollinen jatko-opintomahdollisuus tarjoutuu HAAGA-HELIAn Vierumäen yksikössä, jossa voi suorittaa liikunnan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.

- Harmittaa, etten huomannut jo hakea amk-opintoihin, mutta tämän tutkinnon jälkeen aion sen tehdä, Suvi miettii tulevaisuuttaan.

- Tässä saisi kaksi tutkintoa aika lyhyessä ajassa.

Jaakko on hakenut muutaman kerran Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen, mutta on ollut aina ensimmäisten karsiutuneiden joukossa. Nyt se ei enää nuorta miestä harmita.

- Suoritan ensin tämän tutkinnon ja sitten aion suorittaa sen liikunnanohjaajatutkinnon ammattikorkeakoulussa, Jaakko vakuuttaa.

Mahtavat puitteet

Vierumäki tarjoaa liikunta-alan opiskelijoille upeat puitteet jo liikuntapaikkojensa puolesta. Myös opintososiaaliset edut tekevät vaikutuksen.

- Kaverini ihmettelevät kuinka voimme olla täällä ilmaisessa täysihoidossa, johon kuuluu kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja asuminen, Suvi kertoo.

- Emme koe kurjaa opiskelijaelämää, jossa pitää elää pelkällä näkkileivällä!

Vierumäellä opiskelu on monipuolista ja oppia annetaan niin teoriasta kuin käytännöstä. Suvi ja Jaakkokin pääsevät jo muutaman viikon jälkeen vetämään Vierumäen henkilökunnalle tarkoitettuja taukojumppia.

- Liikunnanohjaukseen kannustetaan, mikä antaa itseluottamusta ja kokemusta myös työelämää varten. Opetushenkilökunta on ammattitaitoista ja nauttii ihan selvästi työstään, Jaakko hehkuttaa.

Vaihtoehtoja työelämässä

Liikunnan merkitys suomalaisten hyvinvoinnille kasvaa koko ajan ja liikunta-ala kaipaa lisää osaavia ammattilaisia. Liikunnanohjaajan peruskoulutus antaa hyvät valmiudet erilaisiin ammatteihin ja ammattikorkeakoulututkinto täydentää edellytyksiä toimia vaativimmissakin tehtävissä.

- Hyvä ystäväni Janne Kainulainen valmistui viime keväänä HAAGA-HELIAn Vierumäen yksiköstä ja kertoi päässeensä Turun kaupungin liikuntaneuvojaksi, Jaakko kertoo.

- Se kannustaa itseänikin opiskelemaan. Sellaisiin hommin kun pääsisi, saisi olla todella vaikuttamassa asioihin liikunnan avulla, mies haaveilee.

Suvi Multanen pääsi jo lukioaikanaan liikunnanohjauksen makuun vetäessään tanssitunteja peruskoululaisille. Se antoi hänelle kipinän liikunnanohjaukseen.

- Haluaisin ensin vetää ryhmäliikuntaa ja keskittyä sitten yksilöihin. Minulla oli viime keväänä personal trainer ja kiinnostuin siitä. Minulla on jo siitä siis omakohtainen kokemus asiakkaan näkökulmasta.

Kaikesta voi siis päätellä, että Suvi ja Jaakko nähdään Vierumäen maisemissa opiskelemassa vielä liikunnanohjauksen perustutkinnon suorittamisen jälkeenkin.

Viimeksi päivitetty 23.09.2009 08:22